sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Joulun tunnelmaa napapiirillä videon muodossa


Tasan kolmen viikon päästä on jouluaatto❤

Joko teillä on aloitettu jouluvalmistelut? Meillä on jo kinkku pakkasessa ja punainen amaryllis keittiönpöydällä. Myös erilaisia valoja on laitettu ja tonttuja on ilmestynyt takan reunalle istumaan😊

Joulun tunnelmaa alkaa jo olla ilmassa, ihanaa...❤

Tunnelmasta puheen ollen... kävin muutama viikko sitten Joulupukin Pajakylässä Rovaniemellä ja kuvailin pientä videoa siellä.
Olen jo useita kertoja käynyt siellä, mutta en yleensä osta mitään, haluan vaan nauttia tunnelmasta.

Talviaikaan kun valot on sytytetty ja maassa lunta, on tunnelma kohdillaan.

Tässä videoni teille, toivottavasti siitä välittyy jouluinen tunnelma, josta Napapiirillä sain nauttia.

Ihanaa joulun odottelua❤



torstai 23. marraskuuta 2017

Vinkkejä joulukuusen koristeluun ❤


Olen tässä pohjoisen reissullani ottanut hauskaksi tehtäväksi kuvata erilaisia joulukuusia ja samalla pohtisin mikä niistä olisi kaunein ja kaikista jouluisin. Sitten juolahti mieleeni, että jaan nämä myös teille koristeluvinkkeinä, koska sain itsekin näistä uusia ideoita.

Kävin Rovaniemellä muutamassa jouluisessa kohteessa, joissa kuvasin myös videoa, mutta sitä tulossa sitten myöhemmin.

Nyt joulukuusien pariin...❤ Alla numeroituna erilaisia vaihtoehtoja, valitse niistä suosikkisi ja kerro se kommenteissa ☺



1. Lumispraylla ja isoilla punaisilla palloilla koristeltu kuusi. Mukana myös valoja. Tässä kuusessa oli mielestäni jotain todella kiehtovaa, kuusi oli yksinkertaisesti koristeltu, mutta silti niin kaunis. 



2. Led-valot ja lumi ovat kaunis ja klassinen yhdistelmä. Tämä vaihtoehto onkin varmaan tuttu näky monelle talvisaikaan talojen pihoilla☺



3. Myös tässä kuusessa oli lumisprayta ja isoja punaisia palloja, mutta lisänä myös valkoiset joulupallot.



4. Erivärisiä joulupalloja ja ledit sekä tonttuja. Niin ja tietty tuo suloinen husky 😂




5. Joulukuusi pelkällä lumikoristelulla. 




6. Köynnös ja kultaisia joulupalloja sekä vähän lumisprayta. 




7. Ja kaikessa yksinkertaisuudessaan kuusi pelkillä valoilla.


Minkälainen joulukuusi sinulla on kotona?
Mikä koristeluista on mielestäsi kaunein ja jouluisin?
Kommentoi alle ☺


ainiin... ja oma suosikkini näistä oli numero 1. 


Ihanaa joulun odottelua ❤

tiistai 31. lokakuuta 2017

Tallinnan joulutori



Ihanaa ❤ Jouluun ei ole enää pitkä aika, vain alle 2 kuukautta ☺
Tulinkin tässä miettineeksi menneitä jouluja ja joulun odottelua ja mieleen muistui mukavat reissut Tallinnan joulutorille.
Siellä onkin tullut käytyä useita kertoja vaikka kauniita toreja löytyy paljon Suomestakin.



Parhain joulutunnelma torilla omasta mielestäni syntyy tuoksuista. Jo toria lähestyessä jouluiset kaneli, mausteneilikka ja glögi sekä muut ihanat tuoksut tulevat vastaan.

Suosittelenkin vahvasti kaikkia maistamaan glögiä kuivatuilla hedelmillä ☺
Ja onhan lämmin glögi kylmällä ilmalla mukava lämmike ☺



Kun jatkat matkaa löydät
 torilla olevan lavan, jossa aika ajoin pidetään erilaisia esityksiä. Paikalla ovat usein myös tontut ja itse joulupukki tai virolaisittain jõuluvana 😀




Torilla on paljon kojuja, joissa myydään erilaisia herkkuja ja tuliaisia sekä rukkasia, villapuseroita, sukkia, hattuja, käsitöitä ja vaikka mitä. 

Kannattaa kuitenkin katsoa aina hintaa ja laatua kahteen kertaan, jottet tule huijatuksi. Omalle kohdalleni ei ole koskaan sattunut mitään ikävää, mutta tällaisissa paikoissa on aina se mahdollisuus. 



Ja voithan ihan vain nauttia tunnelmasta vaikket ostaisi mitään.

Kuunnella musiikkia, nauttia tuoksuista, ihastella isoa joulukuusta ja katsella ihmisvilinää...




Kun ilta hämärtyy jouluiset valot näyttävät aina vain upeammilta. 



Joulutori järjestetään Raatihuoneentorilla (Raekoja plats), jonne on helpoin päästä kävellen.
Tänä vuonna joulutori on avoinna 17.11.2017- 6.1.2018

Kertokaa myös omia kokemuksianne eri joulutoreilta, mikä on mielestäsi paras joulutori?
Ihanaa joulun odottelua kaikille ❤

tiistai 29. elokuuta 2017

Ihanimmat englanninkieliset joululaulut


Keräsin aiemmin yhteen postaukseen listan ihanimmista joululauluista. Ajattelin nyt jatkaa sitä, mutta vaihtaa laulut englanninkielisiksi. Koska meillä ainakin kuunnellaan lauluja molemmilla kielillä. Entä teillä? ☺


Alla on lista englanninkielisiä joululauluja, joita kuuntelen joka joulu ja niistä tulee aina jouluinen tunnelma. Laulut eivät ole missään erityisessä järjestyksessä. 




Michael Bublé - Have Yourself a Merry Little Christmas





Frank Sinatra - Let It Snow





Michael Bublé - It's Beginning To Look a Lot Like Christmas





Wham! - Last Christmas 





Mariah Carey - All I Want For Christmas Is You





Shakin' Stevens - Merry Christmas Everyone






Band Aid 30 - Do They Know It's Christmas? (2014)





Nat King Cole - The Christmas Song





Bing Crosby - White Christmas 




Onko näistä joku sinun suosikkisi? Vai jokin muu?
Kuulen mielelläni mikä laulu on juuri sinun sydäntäsi lämmittävä ja joulun tunnelman tuoja ☺



*En omista sisältöä, videot on linkitetty Youtube-palvelun kautta*
*I do not own any content of these videos*

tiistai 22. elokuuta 2017

Jouluisia hetkiä kesälomalla Kuusamossa ja pieni video :)


Kuten edellisessä postauksessa mainitsinkin, pääsin viettämään kesälomaani vihdoin ja viimein.
 Matkasimme kohti napapiiriä ja käväisimme SantaParkissa ja suuntasimme sieltä pohjoisemmaksi Lappiin.
Vietimme tämän jälkeen myös aikaa Kuusamossa, kuten monet edellisetkin kesälomat. 
Nyt olen kuitenkin jo palannut kotisohvalle❤


Lomaillessamme Kuusamossa vierailimme useissa paikoissa, joista yllättäen löytyi paljonkin jouluisia yksityiskohtia. Joulukoristeita, glögiä, tonttuja ja vaikka mitä muuta. Enkö ole ennen vain osannut katsoa näin tarkkaan? Vai onko joulujuttuja vain enemmän esillä nykyään... en tiedä, mutta hyvä asia se vain on, ainakin meille jouluihmisille ☺


Kuvasin videon näistä asioista, se ehkä kertoo enemmän kuin omat sanani ☺



Videon voit katsoa klikkaamalla kuvan keskellä näkyvää play- painiketta



Pssst... ensi viikolla on jo syyskuu. Sieltä se joulu vaan tulee pikku hiljaa... ☺

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Päivä SantaParkissa... pipareiden tuoksua ja joulun tunnelmaa... sekä pieni video :)


Pääsin vihdoin ja viimein kesälomalle 4.8. ja suunnitelmissa oli lähteä autolla kiertämään pohjoista Suomea ja käydä vähän Norjankin puolella. Siinä oli hyvä syy pysähtyä Rovaniemelle, koska halusin ehdottomasti päästä Santaparkiin 😁❤


Santapark sijaitsee maan alla ja siellä pääseekin tekemään jotain ainutlaatuista, nimittäin alittamaan napapiirin maan alla.

Pääsymaksu oli 17,5€ jonka jälkeen Santaparkissa saa viettää kaksi päivää. Me emme ehtineet viettää kuin yhden päivän, mutta nautin siitäkin ajasta täysillä 😁


Sisäänkäynti SantaParkiin

Kun SantaParkiin astuu sisään on kuin eteesi avautuisi uusi maailma. Jouluinen maailma.

Meitä oli vastassa kaksi tonttua, jotka ystävällisesti toivottivat tervetulleeksi. Huomioni kiinnittivät kaikki kauniit joulukoristeet, joita jaksoinkin ihastella koko ajan. Joulukuusia, jotka oli koristeltu. Kuusen alla paketteja. Jostain nenääni kantautuu piparin ja glögin tuoksu... lähden siis tuoksua seuraamaan.




Päädyimme huoneeseen, jossa on pieni kahvila. Sieltä saa ostaa pipareita ja glögiä.
Nyt olen oikeassa paikassa... Täällä saa kuulemma koristellakin ostamansa piparit... 
Halusin ehdottomasti ostaa mukaan pipareita ja tottakai vähän koristellakin niitä.
Samalla joimme kupilliset 
glögiä, mantelilastuilla ja rusinoilla höystettynä.

Taustalla soi joulumusiikki ❤






Kyllä nautin olostani, ai että ❤

Yksi tärkeimmistä joulun tunnelman luojista itselleni olikin joulumusiikki, joka soi joka puolella. Santaparkissa oli myös yllättävän rauhallinen tunnelma.
Kauniit yksityiskohdat kuten värivalot ja koristelut toivat oman osansa tunnelmaan.






Olen kuullut, että usein ihmiset ajattelevat SantaParkin olevan kaupallinen paikka, jossa myydään paljon kaikenlaista krääsää.

Myynnissä oli jouluisia tavaroita, koristeita, postikortteja ja matkamuistoja sekä paljon muuta. Mutta en rehellisesti sanottuna keskittynyt myynnissä oleviin tavaroihin vaan siihen tunnelmaan. En tullut ostaneeksi muuta kuin pipareita ja glögiä.

Kuvaaminen SantaParkissa ei ole kiellettyä ja myös joulupukin kanssa saat ottaa kuvan ihan ilmaiseksi.





Lapsille löytyy myös erilaisia leikkipaikkoja ja kyllä aikuisillekin päiväksi riittää monenlaista puuhaa tai ihan vain ihmeteltävää.






Kokonaisuutena paikasta on saatu varsin jouluinen ja sen eteen on nähty paljon vaivaa. SantaPark sopii erityisesti lapsille, mutta myös meille jouluisille aikuisille.

Suosittelen ehdottomasti käymään jos olet jouluihminen ❤



Tein myös pienen videon päivästäni, voit katsoa sen klikkaamalla alla näkyvän kuvan keskellä olevaa play- painiketta ☺





p.s. en halunnut laittaa liikaa kuvia tai tietoa tänne, koska halusin jättää myös teille itsellenne jotain nähtävää 😉

Kuulen myös mielelläni teidän kokemuksianne paikasta ☺

joulutunnelmin Hanna ❤

tiistai 1. elokuuta 2017

Kuunnelluimmat joululaulut


Nyt on katsottu jouluisia mainoksia ja elokuvia, enää ei puutukaan kuin jouluinen musiikki. Joululauluja on valtava määrä, niin suomen- kuin englanninkielisiäkin. Ja toki paljon muitakin, mutta meillä Suomessa lienee nämä kielet eniten edustettuna joulumusiikkia kuunnellessa. 

Valitsin tähän viisi eniten kuunnelluinta joululaulua meillä. Nämä ovat myös niitä, joihin ei kyllästy ja niistä tulee aina jouluinen tunnelma. 

Kappaleet eivät ole missään erityisessä järjestyksessä, mutta sellaisen artistin esittämänä, jona haluan sen kuulla ☺



1. Arja Koriseva- Tule Joulu Kultainen




2. Samuli Edelmann- Avaruus




3. Katri Helena- Joulumaa




4. Johanna Kurkela- Jouluyö, juhlayö




5. Vesa-Matti Loiri- Joulun kellot




Onko näistä joku sinun lempi joululaulusi? Vai jokin muu? Kommentoi alle, kuulen mielelläni muidenkin mieltymyksiä☺



*En omista sisältöä, videot on linkitetty Youtube-palvelun kautta*




tiistai 25. heinäkuuta 2017

Muutama jouluelokuva, jotka kuuluvat meidän jouluun


Ihanimpien joulumainosten jälkeen haluan vielä jatkaa tunnelmointia elokuvien voimalla. Meillä ei yleensä katsota aattona varsinkaan paljoa telkkaria, mutta aina muutama vakio löytyy, jotka katsotaan. Ainakin Lumiukko, Joulupukki ja noitarumpu sekä Samu Sirkan joulutervehdys. Ja tietysti aina aamulla pitää katsoa Joulupukin kuumaalinjaa ☺.

Alta löytyy muutama jouluinen elokuva, onko niistä joku sinulle tärkeä?




Joulupukki ja noitarumpu vuodelta (Santa Claus and the Magic Drum, Jultomten och trolltrumman) 1996. Ohjannut Pekka Lehtosaari ja Tibor Hernádi. Tuottaja Jussi-Pekka Koskiranta.




Joulutarina vuodelta 2007. Ohjannut ja tuottanut Juha Wuolijoki.




Lumiukko (The snowman) vuodelta 1982. Ohjannut Dianne Jackson sekä Jimmy T. Murakami. Tuottanut John Coates. 




Napapiirin Pikajuna (The Polar Express) vuodelta 2004. Ohjannut Robert Zemeckis. Tuottanut Gary Goetzman, Steve Starkey, William Teitler, Robert Zemeckis. 



*En omista sisältöä, videot on linkitetty Youtube- palvelun kautta*

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Ihanimmat joulumainokset


Mieleen painuvat aina ne ensimmäiset jouluaiheiset mainokset, jotka näet odottaessasi joulua. Ja siitä viimeistään tietää, että joulu alkaa olla taas hitusen lähempänä.

Valitsin tähän muutamia eri mainoksia, jotka ovat jääneet mieleen vuosien varrelta. Mukana on uusia ja vanhempiakin mainoksia. 



1. Finnairin Poro ja tähti- mainos




2. Coca-colan ikimuistoinen joulumainos




3. Osuuspankin tunnelmallinen joulumainos





4. Hartwall toi mainokseensa joulua Sylvian joululaulua laulavilla hedelmillä




5. Nelosen hauska jouluntoivotus




6. Sokoksen nostalginen joulumainos




7. Saarioisen joulumainokseen ovat päässeet itse pukki ja muori.



Pidän itse eniten Osuuspankin mainoksesta, siitä tulee lapsuuden joulu mieleen ja lämpö sydämeen. Myös Coca-colan mainos muistuttaa lapsuuden jouluista. 
Mikä näistä oli sinun mielestäsi ihanin? Kommentoi alle ☺


*En omista sisältöä, nämä videot on linkitetty Youtube- palvelun kautta*