tiistai 31. lokakuuta 2017

Tallinnan joulutori



Ihanaa ❤ Jouluun ei ole enää pitkä aika, vain alle 2 kuukautta ☺
Tulinkin tässä miettineeksi menneitä jouluja ja joulun odottelua ja mieleen muistui mukavat reissut Tallinnan joulutorille.
Siellä onkin tullut käytyä useita kertoja vaikka kauniita toreja löytyy paljon Suomestakin.



Parhain joulutunnelma torilla omasta mielestäni syntyy tuoksuista. Jo toria lähestyessä jouluiset kaneli, mausteneilikka ja glögi sekä muut ihanat tuoksut tulevat vastaan.

Suosittelenkin vahvasti kaikkia maistamaan glögiä kuivatuilla hedelmillä ☺
Ja onhan lämmin glögi kylmällä ilmalla mukava lämmike ☺



Kun jatkat matkaa löydät
 torilla olevan lavan, jossa aika ajoin pidetään erilaisia esityksiä. Paikalla ovat usein myös tontut ja itse joulupukki tai virolaisittain jõuluvana 😀




Torilla on paljon kojuja, joissa myydään erilaisia herkkuja ja tuliaisia sekä rukkasia, villapuseroita, sukkia, hattuja, käsitöitä ja vaikka mitä. 

Kannattaa kuitenkin katsoa aina hintaa ja laatua kahteen kertaan, jottet tule huijatuksi. Omalle kohdalleni ei ole koskaan sattunut mitään ikävää, mutta tällaisissa paikoissa on aina se mahdollisuus. 



Ja voithan ihan vain nauttia tunnelmasta vaikket ostaisi mitään.

Kuunnella musiikkia, nauttia tuoksuista, ihastella isoa joulukuusta ja katsella ihmisvilinää...




Kun ilta hämärtyy jouluiset valot näyttävät aina vain upeammilta. 



Joulutori järjestetään Raatihuoneentorilla (Raekoja plats), jonne on helpoin päästä kävellen.
Tänä vuonna joulutori on avoinna 17.11.2017- 6.1.2018

Kertokaa myös omia kokemuksianne eri joulutoreilta, mikä on mielestäsi paras joulutori?
Ihanaa joulun odottelua kaikille ❤